Elokuvamusiikki

Elokuva ei koskaan ollut mykkä. Elokuvan ensimmäisistä vuosista, 1800-luvun lopulta lähtien, musiikki säesti kuvaa: peittämään projektorin ja yleisön äänet ja hyvin pian luomaan tunnetta. Yli vuosisadan aikana elokuvamusiikista on tullut yksi maailman kuunnelluimmista lajityypeistä, usein yleisön huomaamatta.

”Mykkä” aikakausi (1895–1927)

Teattereissa pianisti, urkuri tai orkesteri soitti livenä näytöksen aikana. He improvisoivat tai ammensivat tunnelman mukaan järjestetyistä kappalekokoelmista: takaa-ajo, hellyys, myrsky, mysteeri. Niissä oli runsaasti klassista musiikkia: Wilhelm Tell -alkusoitto laukkakohtauksiin, häämarssit häihin. Vuonna 1908 Camille Saint-Saëns kirjoitti yhden aivan ensimmäisistä alkuperäisistä elokuvamusiikeista elokuvaan L'Assassinat du duc de Guise; vuonna 1924 Erik Satie sävelsi musiikin René Clairin lyhytelokuvaan Entr'acte. Charlie Chaplin sävelsi myöhemmin musiikin omiin elokuviinsa.

Äänielokuva ja Hollywoodin kulta-aika

Vuonna 1927 Jazzlaulajassa (The Jazz Singer) oli synkronoituja lauluja ja puhetta: elokuva alkoi puhua, ja siitä lähtien musiikki äänitettiin itse filmille. Hollywoodissa eurooppalaisen koulutuksen saaneet säveltäjät, kuten Max Steiner (King Kong, 1933) ja Erich Wolfgang Korngold (Robin Hoodin seikkailut, 1938), keksivät suuren hollywoodilaisen sinfonisen tyylin. Heidän esikuvansa oli Wagnerin ooppera ja ennen kaikkea sen lempityökalu: johtoaihe, henkilöön, paikkaan tai ajatukseen sidottu teema, joka palaa ja muuntuu tarinan edetessä.

Itse Wagneria kuulee usein elokuvissa. Valkyyrioiden aihe oopperasta Valkyyria (valmistui 1856), jonka Ilmestyskirja. Nyt (Apocalypse Now, 1979) teki tunnetuksi uudelle yleisölle, näyttää johtoaiheen voiman: hypähtelevä rytmi, nouseva arpeggio, heti tunnistettava.

M:9/8
L:1/16
Q:3/8=60
K:Am
A3 E A2 c6 A6 | c3 A c2 e6 c6 | e3 c e2 g6 G6 | c3 G c2 e12 |]

Neuvostoliitossa Prokofjev työskenteli ohjaaja Eisensteinin kanssa (Aleksanteri Nevski, 1938). Yhdysvalloissa Bernard Herrmann keksi uusia soundeja Citizen Kanesta (1941) Psykoon (1960), jonka musiikissa käytetään pelkkiä jousia.

Tyylit monipuolistuvat (vuoden 1950 jälkeen)

Vuoden 1950 jälkeen elokuvamusiikki avautui jazzille, laululle ja modernille musiikille. Italiassa Nino Rota työskenteli Fellinin kanssa ja kirjoitti sitten Kummisedän (1972); Ennio Morricone uudisti Sergio Leonen lännenelokuvat (Kourallinen dollareita, 1964) viheltämisellä, sähkökitaralla, kelloilla ja kuoroilla. Ranskassa Michel Legrand kirjoitti Cherbourgin sateenvarjot (1964), alusta loppuun lauletun elokuvan. Vuosina 1975 ja 1977 John Williams (Tappajahai, Tähtien sota) herätti henkiin suuren sinfoniaorkesterin ja wagneriaanisen johtoaiheen. 1980-luvulla syntetisaattorit tulivat mukaan (Vangelis, Tulivaunut, 1981); nykyään säveltäjät kuten Hans Zimmer yhdistävät orkesterin, elektroniikan ja äänisuunnittelun.

Miten elokuvamusiikki toimii?

• Johtoaihe: teema henkilölle tai ajatukselle, joka palaa muuntuneena.
• Tunnelma: jousimatto, matala bordunasävel tai epätavallinen soitin riittää luomaan pelkoa, nostalgiaa tai mysteeriä.
• Synkronointi: musiikki alleviivaa eleen, leikkauksen, katseen. Kun se jäljittelee tarkasti ruudun liikkeitä kuten piirretyissä, sitä kutsutaan nimellä mickey-mousing.
• Kuvan sisällä tai ulkopuolella: henkilöt voivat kuulla musiikin (yhtye kohtauksessa, radio) tai vain yleisö kuulee sen.
• Lainaaminen: elokuvat käyttävät usein klassista musiikkia. Elokuvassa 2001: Avaruusseikkailu (1968) Stanley Kubrick pani avaruusalukset tanssimaan Johann Strauss nuoremman Kauniin sinisen Tonavan tahdissa; Disneyn Fantasia (1940) kuvitti Bachia, Dukas'ta ja Stravinskya.

Kuuntelulista

• Mykkäelokuva livenä pianolla säestettynä, elokuvakonsertissa lähelläsi.
• Korngold, Robin Hoodin seikkailut; Herrmann, Psyko; Morricone, Huuliharppukostaja.
• Williams, Tähtien sota: tunnista kunkin henkilön johtoaihe.