Bach ja Händel

Vuonna 1685, kuukauden välein ja alle kahdensadan kilometrin päässä toisistaan, syntyi kaksi saksalaista, jotka tiivistivät ja kruunasivat koko barokin taiteen: Georg Friedrich Händel 23. helmikuuta Hallessa ja Johann Sebastian Bach 21. maaliskuuta Eisenachissa. (Domenico Scarlatti syntyi samana vuonna Napolissa.) He eivät koskaan tavanneet, ja heidän elämänsä tuskin olisivat voineet olla erilaisemmat: toinen vietti koko elämänsä Keski-Saksassa kirkkojen ja pienten hovien palveluksessa; toisesta tuli kansainvälinen tähti ja teatteriyrittäjä Lontoossa.

Bach, väsymätön käsityöläinen

Bach syntyi muusikkosukuun, joka oli niin suuri, että Thüringenissä ”Bach” tarkoitti lähes ”muusikkoa”. Kymmenvuotiaana orvoksi jäänyt poika kasvoi urkurina toimineen isoveljensä luona. Nuorena miehenä hän kerrotaan kävelleen Lyypekkiin asti (useita satoja kilometrejä) kuullakseen kuuluisaa urkuri Buxtehudea. Hänen uransa seurasi hänen virkojaan:

• Weimar (1708–1717): hoviurkurina hän kirjoitti suuren osan urkumusiikistaan. Kun hän halusi lähteä, herttua pani hänet lähes kuukaudeksi arestiin ennen kuin erotti hänet!
• Köthen (1717–1723): ruhtinas oli kalvinisti, eikä kirkko tarvinnut monimutkaista musiikkia, joten Bach kirjoitti soitinmusiikkia: Brandenburgilaiset konsertot (omistettu 1721), sellosarjat, sonaatit ja partitat sooloviululle sekä Das wohltemperierte Klavierin ensimmäisen kirjan (1722).
• Leipzig (1723–1750): Tuomaskoulun kanttorina hänen piti tuottaa musiikki kaupungin kirkoille. Ensimmäisinä vuosinaan hän sävelsi kantaatin lähes joka viikko (noin kaksisataa on säilynyt), Johannes- ja Matteus-passion sekä h-mollimessun.

Kahdenkymmenen lapsen isänä – heistä vain puolet selvisi lapsuudesta – hän koulutti useita poikia, jotka tulivat kuuluisiksi: Carl Philipp Emanuel, Wilhelm Friedemann, Johann Christian. Oppilailleen ja lapsilleen hän kirjoitti opetuskappaleita, jotka ovat yhä pianonsoiton opiskelun ytimessä: pieniä preludeja, Inventiot, Das wohltemperierte Klavierin.

Fuuga, kontrapunktin huippu

Bach on fuugan ylivertainen mestari. Fuuga on kappale, joka rakentuu yhden pääaiheen (teeman eli subjektin) varaan; se kulkee äänestä toiseen:

1. yksi ääni esittää teeman yksin;
2. toinen ääni ottaa sen vastaan, tavallisesti kvinttiä ylempää (vastaus), ja ensimmäinen jatkaa säestävällä melodialla (vastaaihe);
3. muut äänet tulevat mukaan vuorollaan; sitten teema kulkee eri sävellajien kautta vapaampien jaksojen (välikkeiden) erottamana;
4. loppua kohden teeman esiintymät tulevat joskus lähemmäs toisiaan ja menevät päällekkäin (stretto), kunnes kappale päättyy perussävellajiin.

Inventio nro 1 C-duuri ei ole fuuga, mutta se näyttää saman imitaation periaatteen kahdella äänellä. Kuuntele, miten vasen käsi ottaa oikean käden aiheen vastaan oktaavia alempana puoli tahtia myöhemmin:

M:4/4
L:1/16
Q:1/4=72
%%staves {RH LH}
V:RH clef=treble
V:LH clef=bass
K:C
[V:RH] z CDE FDEC G2c2 B2c2 | dGAB cABG d2g2 f2g2 |]
[V:LH] z8 z C,D,E, F,D,E,C, | G,2G,,2 z4 z G,A,B, CA,B,G, |]

Elämänsä loppupuolella Bach kirjoitti teoksia, jotka ovat kuin hänen taiteensa testamentteja: Musikalisches Opfer (1747) teemaan, jonka Preussin kuningas Fredrik II antoi hänelle Potsdamin-vierailun aikana, sekä keskeneräiseksi jäänyt Die Kunst der Fuge. Hän kuoli Leipzigissa 28. heinäkuuta 1750. Aikalaiset pitivät häntä ihmeellisenä urkurina mutta hieman vanhanaikaisena säveltäjänä; vasta 1800-luvulla, ja erityisesti nuoren Mendelssohnin vuonna 1829 Berliinissä johtaman Matteus-passion uudelleenesityksen myötä, hänet tunnustettiin yhdeksi kaikkien aikojen suurimmista säveltäjistä.

Händel, teatterin mies

Händel opiskeli lakia Hallessa, soitti Hampurin oopperan orkesterissa ja lähti sitten Italiaan (1706–1710), jossa hän oppi italialaisen laulutaiteen parhailta. Hän asettui Lontooseen vuonna 1712 ja kirjoitti siellä kymmeniä italialaisia oopperoita (Rinaldo, Giulio Cesare…) aikansa suurimmille laulajille. Hänestä tuli Britannian alamainen vuonna 1727; hänen samana vuonna Yrjö II:n kruunajaisiin kirjoittamaansa hymniä Zadok the Priest on laulettu jokaisissa brittiläisissä kruunajaisissa siitä lähtien.

Kun italialaisen oopperan muoti Lontoossa hiipui, Händel keksi itsensä uudelleen: hän loi englantilaisen oratorion, suuren teoksen solisteille, kuorolle ja orkesterille, usein raamatullisesta aiheesta, mutta konserttimuodossa ilman lavasteita ja pukuja. Kuuluisin, Messias, kantaesitettiin Dublinissa vuonna 1742; sen Halleluja-kuoro kuuluu maailman lauletuimpiin kuoroteoksiin. Hän kirjoitti myös ulkoilmamusiikkia hoville: Vesimusiikin (1717), jota soitettiin proomuilla kuninkaan perässä Thamesilla, ja Kuninkaallisen ilotulitusmusiikin (1749).

Molemmat miehet olivat elämänsä lopussa lähes sokeita, ja saman kiertelevän silmäkirurgin, John Taylorin, leikkaukset epäonnistuivat kummallakin. Händel kuoli Lontoossa vuonna 1759 ja on haudattu Westminster Abbeyhin.

1750: aikakauden loppu

Historioitsijat pitävät usein Bachin kuolemaa (1750) barokin päätepisteenä. Vuosiluku on symbolinen: jo kahdenkymmenen vuoden ajan nuoret säveltäjät – myös Bachin omat pojat – olivat suosineet kevyempää, melodisempaa tyyliä, galanttia tyyliä, joka johti klassismiin.

Mitä kuunnella

• Bachilla: toisiinsa punoutuvat itsenäiset linjat, tiheä kontrapunkti, rikas harmonia, horjumaton syke.
• Händelillä: teatterin taju, suuret kuorot voimakkain soinnuin, laajat melodiat, näyttävät tehot.

Kuuntele

• Bach: Toccata ja fuuga d-molli uruille (sen tekijyys kyseenalaistetaan joskus); Brandenburgilainen konsertto nro 3; Matteus-passion avauskuoro; ensimmäinen sellosarja.
• Händel: Halleluja-kuoro Messiaasta; aaria Lascia ch'io pianga (Rinaldo); Vesimusiikki.