Klassinen tyyli: selkeys ja tasapaino

1700-luvun puolivälissä Eurooppa eli valistuksen aikaa. Filosofit ylistivät järkeä, luontoa ja yksinkertaisuutta; kaikkeen monimutkaiseen tai keinotekoiseen suhtauduttiin epäluuloisesti. Musiikki seurasi perässä: barokin oppineiden fuugien ja rehevien koristeiden sijaan uusi sukupolvi suosi luontevaa, eleganttia musiikkia, jonka harrastaja saattoi ymmärtää ensikuulemalta. Tätä aikakautta alettiin myöhemmin kutsua klassismiksi (suunnilleen 1750–1820) ja sen kolmea suurta nimeä, Haydnia, Mozartia ja Beethovenia, ”wieniläisklassikoiksi”.

Galantista tyylistä klassiseen tyyliin

Muutos alkoi jo 1720- ja 1730-luvulla galantin tyylin myötä: miellyttäviä melodioita, kevyt säestys, lyhyitä fraaseja. Sitä tavataan italialaisilla (Pergolesi, Sammartini) ja Bachin pojilla, erityisesti Lontooseen asettuneella Johann Christianilla, jonka poikanen Mozart tapasi ja jota hän ihaili. Carl Philipp Emanuel Bach lisäsi annoksen tunnetta, yllätyksiä ja äkillisiä kontrasteja: Empfindsamkeit, ”herkkä tyyli”.

Melodia ja säestys

Äänten tasavertaisuus oli ohi: melodia nousi etualalle, ylimmäksi, ja kaikki muu säesti sitä. Basso ei enää juossut jatkuvasti; se asettui muutamalle sävelelle, ja soinnut levitettiin säännölliseksi kuvioksi vasempaan käteen tai jousille. Continuo katosi vähitellen: säveltäjä kirjoitti nyt jokaisen sävelen.

Fraaseista tuli säännöllisiä ja symmetrisiä, usein neljän tahdin mittaisia: ensimmäinen fraasi esittää ”kysymyksen”, joka jää jännitteiseksi, toinen ”vastaa” siihen päätöksellä. Kuuntele tätä 1700-luvulla hyvin muodikasta ranskalaista sävelmää, josta Mozart kirjoitti kaksitoista muunnelmaa (Suomessa se tunnetaan nimellä Tuiki tuiki tähtönen). Neljä ensimmäistä tahtia pysähtyvät jännitteisesti G:lle; seuraavat neljä päättyvät C:hen:

M:4/4
L:1/4
Q:1/4=100
K:C
"^question"C C G G | A A G2 | "^answer"F F E E | D D C2 |]

Sonaattimuoto

Miten rakentaa pitkä teos ilman fuugaa tai tekstiä? Klassismin säveltäjät kehittivät arkkitehtuurin, joka hallitsi soitinmusiikkia yli vuosisadan, sonaattimuodon:

1. Esittely: ensimmäinen teema perussävellajissa, sitten siirtymän jälkeen luonteeltaan erilainen toinen teema lähisävellajissa (usein dominantissa).
2. Kehittely: teemat pilkotaan, muunnellaan ja viedään kaukaisiin sävellajeihin. Tämä on jännitteen ja draaman hetki.
3. Kertaus: molemmat teemat palaavat, nyt kumpikin perussävellajissa. Ristiriita ratkeaa.

Tämä muoto on todellinen kertomus: henkilöt esitellään, ne kohtaavat, ja tarina päättyy. Sitä tavataan lähes jokaisen aikakauden sonaatin, sinfonian, kvarteton ja konserton ensimmäisessä osassa.

Suuret lajityypit

• Sinfonia: suuri orkesteriteos, tavallisesti neliosainen (nopea, sonaattimuotoinen; hidas; menuetti ja trio; nopea finaali).
• Jousikvartetti (kaksi viulua, alttoviulu, sello): ”neljä järkevää ihmistä keskustelemassa”, kuten usein Goethelle omistettu sanonta kuuluu. Se on kamarimusiikin hienostunein lajityyppi.
• Sonaatti soolopianolle tai pianolle ja viululle: harrastajien jokapäiväistä leipää.
• Konsertto solistille, joka säilyttää barokin kolme osaa mutta omaksuu sonaattimuodon.

Orkesteri ja julkinen konsertti

Orkesteri vakiintui: jousten ydin, puupuhaltimet ja käyrätorvet pareittain, joskus trumpetit ja patarummut; uusi soitin, klarinetti, löysi paikkansa. Mannheimissa vaaliruhtinaan orkesteri Johann Stamitzin johdolla hämmästytti Eurooppaa kurinalaisuudellaan ja tehoillaan, erityisesti yhteisellä crescendolla, asteittaisella voimistumisella, joka tarinan mukaan nosti yleisön jaloilleen.

Ennen kaikkea musiikki lähti palatseista. Järjestettiin julkisia, maksullisia konsertteja: Concert Spirituel Pariisissa (vuodesta 1725), Johann Christian Bachin ja Carl Friedrich Abelin konsertit Lontoossa. Keskiluokkainen harrastajayleisö osti nuotteja ja soitti kotona, ja fortepiano, joka pystyi dynamiikkaan pelkän kosketuksen avulla, korvasi vähitellen cembalon salongeissa. Viimeisen luvun oppitunti Klassismi (n. 1750–1820) näyttää, miten tätä ohjelmistoa soitetaan pianolla.

Oopperassa Gluck johti ”uudistusta” (Orfeus ja Eurydike, Wien, 1762): vähemmän tarpeetonta virtuositeettia, enemmän dramaattista totuutta ja yksinkertaisuutta.

Mitä kuunnella

• Selkeä melodia kevyen säestyksen yllä.
• Symmetriset fraasit, usein neljän tai kahdeksan tahdin mittaisia, selkein kadenssein.
• Asteittainen dynamiikka: crescendoja, diminuendoja, äkillisiä aksentteja (sforzando).
• Yksinkertainen harmonia, joka keskittyy toonikaan ja dominanttiin, sekä luonteen vaihdoksia saman osan sisällä.

Kuuntele

• Carl Philipp Emanuel Bach: kosketinsoitinsonaatti tai jousisinfonia.
• Johann Christian Bach: kosketinsoitinkonsertto.
• Gluck: Orfeus ja Eurydike, ”Autuaiden henkien tanssi”.
• Haydn: kvartetto opuksesta 76; Mozart: pianosonaatti KV 545.