Renessanssi (1400–1600)

1400- ja 1500-luvuilla Eurooppa löysi uudelleen antiikin ja nosti ihmisen keskiöön. Musiikissa tämä merkitsi selkeyden ja tasapainon tavoittelua: äänet ovat tasavertaisia, ne jäljittelevät toisiaan, ja säveltäjät haluavat sanojen pysyvän ymmärrettävinä.

Ranskalais-flaamilaiset muusikot, kuten Josquin des Prez, hallitsivat Eurooppaa. Heidän taiteensa perustuu kontrapunktiin: sama fraasi siirtyy äänestä toiseen porrastetusti kuin kaanonissa. Nykyään duuriksi ja molliksi kutsumamme soinnut yleistyivät, mutta musiikkia ajateltiin yhä moodeina.

Tekninen vallankumous muutti kaiken: vuonna 1501 Venetsiassa Ottaviano Petrucci julkaisi ensimmäisen irtokirjaimin painetun moniäänisen musiikin kokoelman. Musiikki alkoi levitä, ja harrastajat saattoivat ostaa nuotteja ja soittaa kotona.

Soitinmusiikki itsenäistyi. Espanjassa Luis de Milán julkaisi vuonna 1536 ensimmäisen kirjan vihuelalle, kitaran sukulaiselle, ja Alonso Mudarra painoi vuonna 1546 vanhimmat tunnetut kitarakappaleet (kitarassa oli silloin neljä kielikertaa). Tanssittiin pavaania, galliardia ja branlea, joita Thoinot Arbeau kuvasi askel askeleelta teoksessaan Orchésographie (1589).