Elokuvamusiikki (1908–2026)

Mykkäelokuva ei koskaan ollut mykkä: teattereissa pianisti, urkuri tai orkesteri säesti elokuvaa livenä, improvisoiden tai ammentaen tunnelman mukaan järjestetyistä kappalekokoelmista (takaa-ajo, hellyys, myrsky). Vuonna 1908 Camille Saint-Saëns kirjoitti yhden ensimmäisistä elokuvaa varten sävelletyistä alkuperäisistä partituureista, L’Assassinat du duc de Guise.

Äänielokuvan myötä 1920-luvun lopulla musiikki tallennettiin itse filmille. Hollywoodissa Euroopassa koulutetut säveltäjät, kuten Max Steiner (King Kong, 1933) ja Erich Wolfgang Korngold, loivat Wagnerilta perityn suuren sinfonisen tyylin: johtoaiheet (leitmotiivit), henkilöön tai ajatukseen sidotut teemat.

Vuoden 1950 jälkeen tyylit monipuolistuivat: jazz, moderni musiikki, laulut. Ennio Morricone uudisti italialaisen lännenelokuvan vihellyksellä, sähkökitaroilla ja kuoroilla; Nino Rota, Michel Legrand ja Bernard Herrmann toivat esiin omat persoonallisuutensa. Vuodesta 1975 John Williams (Tappajahai, Tähtien sota) herätti henkiin suuren sinfoniaorkesterin Hollywoodissa.

Elokuva lainaa paljon myös klassisesta musiikista: Debussyn Clair de lune, Wagnerin Valkyyrioiden ratsastus ja Ravelin Boléro saavat osan maineestaan valkokankaalta. Nykyään elokuvamusiikki yhdistelee orkesteria, elektroniikkaa ja syntetisoitua ääntä.