Kokosävelaskel ja puolisävelaskel – ilmainen kurssi: musiikinteoria

Koko länsimainen musiikki rakentuu yhden mittayksikön varaan: puolisävelaskeleen (eli puolisävelen), joka on kahden vierekkäisen pianon koskettimen välimatka, olivatpa ne mustia tai valkoisia. Kaksi puolisävelaskelta muodostaa kokosävelaskeleen (eli kokosävelen).

C → Cis: puolisävelaskel (viereinen kosketin).
C → D: kokosävelaskel (”hyppäät” mustan Cis-koskettimen yli).
E → F ja H → C: vain puolisävelaskel, koska niiden välissä ei ole mustaa kosketinta!

Kuuntele näitä kahta ”luonnollista” puolisävelaskelta, E–F ja H–C: ne ovat koskettimiston ainoat kohdat, joissa kaksi valkoista kosketinta on suoraan vierekkäin. Tämä epäsäännöllisyys antaa C-duuriasteikolle sen erityisen muodon: koko, koko, puoli, koko, koko, koko, puoli.

M:4/4
L:1/4
Q:1/4=80
K:C
C D E F | G A B c |]
w: W W H W W W H

Diatoninen ja kromaattinen puolisävelaskel

Teoria erottaa kaksi puolisävelaskeleen lajia, jotka kuulostavat pianolla samalta mutta kirjoitetaan eri tavalla:

kromaattinen puolisävelaskel: sama kantasävel, eri etumerkki (C → Cis, Es → E);
diatoninen puolisävelaskel: kaksi vierekkäistä kantasäveltä (C → Des, E → F, H → C).

M:4/4
L:1/4
K:C
C2 ^C2 | C2 _D2 | E2 F2 | B2 c2 |]

Laske virheettä: laita sormi ensimmäiselle sävelelle ja etene kosketin kerrallaan mustat koskettimet mukaan lukien, laskien ”1, 2, 3…” jokaiselle koskettimelle, jolle päädyt. Siirtojen määrä = puolisävelaskelten määrä. Älä laske lähtökosketinta!

Yleinen virhe: luulla, että kahden valkoisen koskettimen välillä on aina kokosävelaskel. E–F ja H–C ovat poikkeuksia – ja syy 90 prosenttiin aloittelijoiden asteikkovirheistä.