Oktaavit ja rekisterit: C4 vai Do3?

Kaksi samannimistä säveltä, kahdeksan valkoisen koskettimen päässä toisistaan (C → C), muodostavat oktaavin. Ne kuulostavat niin samanlaisilta, että kuulemme ne ”samana sävelenä korkeammalla”: fysikaalisesti taajuus on tarkalleen kaksinkertainen. Viritys-A värähtelee 440 Hz:n taajuudella; sen yläpuolinen A 880 Hz:n ja alapuolinen 220 Hz:n.

Oktaavien numerointi

Kertoaksemme, mitä C:tä tarkoitamme, lisäämme oktaavinumeron. Numero vaihtuu aina C:ssä: H3:n jälkeen tulee C4. Valitettavasti käytössä on kaksi käytäntöä.

Tieteellinen sävelkorkeusmerkintä, jota käytetään maailmanlaajuisesti akustiikassa, musiikkiohjelmistoissa ja tällä sivustolla, kutsuu keski-C:tä nimellä C4. Monissa ranskalaisissa konservatorioissa ja oppikirjoissa samaa kosketinta kutsutaan kuitenkin nimellä Do3: numero on yksinkertaisesti siirtynyt yhdellä (laskenta alkaa oktaavista ”−1” matalimman C:n alapuolella).

Note after Note käyttää kansainvälistä käytäntöä: keski-C = C4, A 440 Hz = A4.

Pianon rekisterit

Modernissa pianossa on 88 kosketinta A0:sta C8:aan: hieman yli seitsemän oktaavia. Puhumme seuraavista:

• matala rekisteri (basso): A0:sta noin C3:een — syvä ja täyteläinen, joskus ”mutainen”, jos siellä soitetaan tiiviitä sointuja;
• keskirekisteri: noin C3:sta C5:een, keski-C:n ympärillä, ihmisäänen ala — laulavin alue;
• korkea rekisteri (diskantti): C5:n yläpuolella — kirkas, kristallinen, nopeasti hiipuva sointi.

ABC-notaatiossa ja viivastolla

M:4/4
L:1/4
K:C
C,4 | C4 | c4 | c'4 |]
w: C3 C4 C5 C6

Saatat kohdata myös vanhemman Helmholtzin merkintätavan (C, c, c', c''…) tieteellisissä laitoksissa ja urkukirjoissa: siinä c' tarkoittaa keski-C:tä (Suomessa perinteisesti ”yksiviivainen c”).