Robert Schumann (1810–1856)

Romanttisen pianon runoilija, kriitikko ja haaveilija: hänen lyhyiden kappaleiden sarjoissaan ”Lapsuuden kuvista” ”Album für die Jugendiin” sulautuvat kirjallinen mielikuvitus ja hellyys.

Kirjakauppiaan ja kustantajan poika Robert Schumann kasvoi kirjojen ympäröimänä ja epäröi vuosia kirjallisuuden ja musiikin välillä. Hän opiskeli oikeustiedettä ja omistautui sitten pianolle Friedrich Wieckin johdolla; oikean käden vamma päätti hänen virtuoosihaaveensa ja käänsi hänet säveltämiseen. Vuonna 1840 hän meni Wieckin vastustuksesta huolimatta naimisiin tämän tyttären Claran kanssa, joka oli vuosisadan suuria pianisteja.

Vuonna 1834 hän perusti Neue Zeitschrift für Musik -lehden, jossa hän puolusti Chopinia, Berliozia ja myöhemmin nuorta Brahmsia. Hän allekirjoitti artikkelinsa kuvitteellisten henkilöiden nimillä: tulinen Florestan ja haaveileva Eusebius, persoonallisuutensa kaksi puolta, jotka näkyvät myös hänen musiikissaan.

1830-luku oli omistettu lähes kokonaan pianolle: Papillons, Carnaval, Kreisleriana, Fantasia op. 17, Lapsuuden kuvia. Sitten tulivat ”laulujen vuosi” (1840), sinfoniat, pianokonsertto ja vuonna 1848 tyttärille kirjoitettu Album für die Jugend. Vakavasta mielenterveyden sairaudesta kärsinyt Schumann vietti viimeiset vuotensa mielisairaalassa Endenichissä Bonnin lähellä ja kuoli siellä vuonna 1856.

Schumann opettaa pianisteja laulattamaan useita ääniä saman käden sisällä, luomaan luonteen muutamassa tahdissa ja leikkimään rytmillä (synkoopit, siirretyt korostukset). Hänen lapsille tarkoitetut kokoelmansa ovat hienoimpia koskaan kirjoitettuja opetuskappaleita.

Pianonuotit (31)