Johann Pachelbel (1653–1706)
Saksalainen urkuri ja säveltäjä, luterilaisen urkumusiikin ja koraalin mestari Pachelbel tunnetaan nykyään kaikkialla maailmassa yhdestä ainoasta kappaleesta: D-duurikaanonistaan.
Johann Pachelbel syntyi Nürnbergissä vuonna 1653. Opiskeltuaan kotikaupungissaan ja Regensburgissa hän työskenteli Wienissä Pyhän Tapanin katedraalin apulaisurkurina ja sitten Eisenachin hovissa, jossa hän ystävystyi Bachin perheen kanssa.
Vuosina 1678–1690 hän oli Erfurtin Predigerkirchen urkuri. Siellä hän opetti Johann Christoph Bachia, Johann Sebastianin vanhempaa veljeä, joka puolestaan välitti opit nuoremmalle veljelleen. Stuttgartin ja Gothan virkojen jälkeen hän palasi vuonna 1695 Nürnbergiin Pyhän Sebalduksen kirkon urkuriksi ja pysyi siellä kuolemaansa saakka vuonna 1706.
Suurin osa hänen tuotannostaan on uruille: koraalialkusoittoja, magnificat-fuugia, toccatoja ja chaconneja. Vuonna 1699 hän julkaisi Hexachordum Apollinis -kokoelman, kuusi aariaa muunnelmineen kosketinsoittimelle. Hän sävelsi myös hengellistä laulumusiikkia ja kamarimusiikkia.
Kuuluisa kaanon, joka on sävelletty kolmelle viululle ja basso continuolle ja jonka parina oli alun perin gigue, perustuu yhä uudelleen toistuvaan kahdeksan sävelen bassoon, jonka yläpuolella viulut seuraavat toisiaan kaanonissa. 1900-luvulla uudelleen löydetystä kaanonista on tullut yksi maailman esitetyimmistä kappaleista, varsinkin häissä.
Pianisteille Pachelbel on hyvä johdatus ostinatobassoon ja muunteluun: näet, miten sama sointujen sarja voi kantaa yhä rikkaampia melodioita.