Lied ja luonnekappale

1800-luvun alussa runoilijoiden, maalareiden ja muusikoiden sukupolvi vaati oikeutta ilmaista kaikkein henkilökohtaisinta: intohimoa, kaipuuta, unelmia, pelkoa, ihmetystä luonnon edessä. Tämä on romantiikka. Näille taiteilijoille musiikista tuli taiteista ylin, koska se sanoo sen, mihin sanat eivät pysty. Jo vuonna 1810 kirjailija ja säveltäjä E. T. A. Hoffmann esitti Beethovenin viidennestä kirjoittaessaan musiikin kaikista taiteista romanttisimpana.

Romantiikan suuret teemat

• Kaipuu (saksaksi Sehnsucht): halu ilman tarkkaa kohdetta, ikävä jonnekin saavuttamattomaan.
• Yksinäinen vaeltaja (Wanderer) luonnossa kulkemassa, ja luonto itse sielun peilinä: metsät, purot, kuutamo.
• Yö, unet, fantastinen: keijut, aaveet, kansansadut.
• Fragmentti: pieni kappale, ajatus, pysähtynyt hetki voi sanoa yhtä paljon kuin suuri muoto.

Kaksi lajityyppiä ilmentää tätä ihannetta erityisen hyvin: Lied ja pianon luonnekappale. Molemmat on tehty salonkiin, porvariskotien vastaanottohuoneeseen, jossa ystävät kokoontuvat pianon ympärille.

Lied: runo, ääni ja piano

Lied (monikossa Lieder, saksaksi ”laulut”) on runoon sävelletty laulu äänelle ja pianolle. Piano ei ole pelkkä säestäjä: se maalaa miljöön ja mielentilan. Lajin mestari on Franz Schubert (1797–1828), joka kirjoitti hyvin lyhyen elämänsä aikana noin kuusisataa liediä.

• Seitsemäntoistavuotiaana hän sävelsi laulun Gretchen am Spinnrade (”Gretchen rukin ääressä”, 1814) Goethen Faustin tekstiin: pianon oikea käsi pyörii lakkaamatta kuin rukki ja pysähtyy kuin seinään, kun Gretchen muistaa Faustin suudelman.
• Laulussa Erlkönig (”Keijujen kuningas”, 1815) isä laukkaa yön halki sairaan lapsensa kanssa: piano takoo laukkaa, ja yksi ainoa ääni ruumiillistaa kertojan, isän, kauhistuneen lapsen ja Keijujen kuninkaan, kunkin omalla värillään.
• Hänen laulusarjansa Die schöne Müllerin (1823) ja Winterreise (”Talvimatka”, 1827) Wilhelm Müllerin runoihin kertovat tarinan parissakymmenessä laulussa: jälkimmäinen seuraa hyljättyä rakastajaa, joka vaeltaa lumessa.

Ujo ja suurelle yleisölle vähän tunnettu Schubert eli taiteilijaystävien ympäröimänä; nämä järjestivät hänelle musiikki-iltoja, schubertiadeja. Hän kuoli kolmekymmentäyksivuotiaana ja jätti jälkeensä myös sinfonioita, kamarimusiikkia ja harvinaisen syvällisiä pianokappaleita (impromptuja, moments musicaux).

Robert Schumann omistautui lähes koko vuoden 1840 laululle (Dichterliebe, ”Runoilijan rakkaus”, Heinen runoihin): sinä vuonna hän vihdoin avioitui pianisti Clara Wieckin kanssa pitkän, tämän isää vastaan käydyn oikeustaistelun jälkeen. Clara Schumann, yksi vuosisadan suurimmista pianisteista, sävelsi myös lauluja ja pianokappaleita. Fanny Mendelssohn, Felixin sisar, näki joidenkin laulujensa ilmestyvän veljensä nimellä.

Luonnekappale: runo ilman sanoja

Pianolle romantikot keksivät tai uudistivat joukon pieniä muotoja, usein mielikuvia herättävin nimin: nokturni, impromptu, moment musical, sanaton laulu, albumilehti, balladi, haaveilu… Kukin luo tunnelman ja kehittelee sitä muutamassa minuutissa.

• Felix Mendelssohn kirjoitti Sanattomia lauluja: aitoja liedejä soolopianolle, joissa oikea käsi laulaa.
• Robert Schumann sävelsi henkilöhahmoja täynnä olevia miniatyyrisarjoja: Carnaval, Kinderszenen (”Lapsuuden kuvia”, 1838). Musiikkikriitikkona hän perusti vuonna 1834 lehden, johon hän kirjoitti kahdella nimellä, tulisena Florestanina ja haaveilevana Eusebiuksena, persoonallisuutensa kahtena puolena. Juuri hän tervehti nuorta Chopinia kuuluisin sanoin: ”Hatut päästä, hyvät herrat, nero!”
• Frédéric Chopin, Pariisiin vuonna 1831 asettunut puolalainen, suosi salonkeja suurten salien sijaan ja antoi vain vähän julkisia konsertteja. Hän otti irlantilaisen John Fieldin keksimän nokturnin ja sai sen laulamaan kuin italialaisen oopperan aaria; hän nosti kotimaansa tanssit, masurkat ja poloneesit, runojen tasolle.
• Franz Liszt taas oli suurten salien virtuoosi, mutta hän kirjoitti myös mietiskeleviä kappaleita (Consolations) ja sovitti pianolle kymmeniä Schubertin lauluja, mikä teki ne tunnetuiksi kaikkialla Euroopassa.

Tässä on ensimmäinen fraasi kappaleesta Träumerei (”Haaveilu”) Schumannin Lapsuuden kuvista: melodia, joka nousee yhtenä kaarena kuin henkäys ja laskeutuu sitten hellästi takaisin.

M:4/4
L:1/8
Q:1/4=66
K:F
C2 | F2- F3 E F A | c f f4 e d | c f G A B d F G | A c G6 |]

Säveltäjä vapaana taiteilijana

1800-luvulla useimmat säveltäjät eivät enää olleet ruhtinaan tai kirkon palveluksessa: he elivät konserteista, oppilaista ja kustantajista, joskus kapellimestarin tai opettajan virasta (Mendelssohn perusti Leipzigin konservatorion vuonna 1843). He kirjoittivat musiikista, lukivat ja arvostelivat toisiaan. Siitä, miten tätä ohjelmistoa soitetaan pianolla (rubato, pedaali, laulava sointi), kerrotaan viimeisen luvun oppitunnissa Romantiikka (n. 1820–1900).

Mitä kuunnella

• Pitkä, laulava melodia, hyvin ilmeikäs, usein verhoavan säestyksen sisällä.
• Värikkäämpi harmonia: kromatiikkaa, odottamattomia modulaatioita, rikastettuja sointuja.
• Joustava tempo (rubato), joka hengittää fraasin mukana.
• Nimi tai teksti, joka ohjaa kuulijan mielikuvitusta.

Kuuntele

• Schubert: Gretchen am Spinnrade; Erlkönig; Der Lindenbaum (Winterreise); impromptu op. 90 nro 3.
• Schumann: Dichterliebe; Kinderszenen.
• Mendelssohn: Sanaton laulu, esimerkiksi ”Venetsialainen gondolilaulu” op. 19 nro 6.
• Chopin: nokturni op. 9 nro 2; Liszt: Consolation nro 3.