Vokaalipolyfonian kulta-aika

1400- ja 1500-luvulla Eurooppa löysi uudelleen antiikin tekstit, keksi kirjapainotaidon, tutki maailmaa ja asetti ihmisen huomionsa keskipisteeseen: tämä on renessanssi. Musiikissa aikakausi oli ennen kaikkea äänten kulta-aika. Muutaman laulajan kuorot, usein ilman soittimia, loivat polyfoniaa, jonka kaltaista suloisuutta ja tasapainoa ei ollut ennen kuultu.

Suloisempi sointi

1400-luvun alussa englantilaiset muusikot, kuten John Dunstable, tekivät muotiin pyöreämmän soinnin, jossa oli runsaasti terssejä ja sekstejä ja jota mantereen muusikot ihailivat ja jäljittelivät. Keskiajan ”avoimet” kvintit väistyivät täyteläisten sointujen tieltä, jotka ovat lähellä duuri- ja mollikolmisointujamme. Guillaume Du Fay, joka työskenteli etenkin Cambraissa, oli tämän uuden tyylin ensimmäisiä suuria mestareita.

Ranskalais-flaamilaiset: liikkuvat muusikot

Yli vuosisadan ajan Euroopan halutuimmat muusikot tulivat Pohjois-Ranskasta ja vanhoista Alankomaista (Flanderi, Hainaut, Brabant). Katedraalien kuorokouluissa koulutettuina he lähtivät palvelemaan paaveja, Milanon tai Ferraran herttuoita ja Ranskan kuninkaita. Kuuluisin on Josquin des Prez (n. 1450–1521): aikalaiset pitivät häntä aikansa suurimpana muusikkona, ja hänen teoksiaan haluttiin niin paljon, että kustantajat jopa merkitsivät hänen nimiinsä kappaleita, joita hän ei ollut kirjoittanut.

Heidän taiteensa perustuu imitaatioon: yksi ääni aloittaa lyhyen aiheen, toinen ottaa sen vastaan hieman myöhemmin, sitten kolmas, neljäs… Kaikki äänet ovat yhtä tärkeitä; mikään ei ole pelkkää säestystä. Tuloksena on kudottu, yhtenäinen tekstuuri, jossa seuraat ensin yhtä linjaa, sitten toista.

Painettu musiikki

Vuonna 1501 Venetsiassa Ottaviano Petrucci julkaisi Odhecatonin, ensimmäisen irtokirjasimilla painetun polyfonisen musiikin kokoelman. Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin Pierre Attaingnant Pariisissa kehitti yksinkertaisemman menetelmän, jolla nuotit ja viivasto painettiin yhdellä painokerralla. Musiikista tuli kauppatavaraa: ihmiset ostivat laulu-, messu- ja tanssikirjoja; harrastajat lauloivat ja soittivat kotona, ja säveltäjän teokset kulkivat ympäri Eurooppaa.

Uskonpuhdistus ja vastauskonpuhdistus

1500-luvulla läntinen kirkko hajosi, ja musiikki oli keskustelun ytimessä.

• Martti Luther, itsekin muusikko, halusi uskovien laulavan yhdessä omalla kielellään. Hän kirjoitti ja sovitti saksankielisiä virsiä yksinkertaisin melodioin: koraaleja, kuten Ein feste Burg ist unser Gott (”Jumala ompi linnamme”). Kaksi vuosisataa myöhemmin Bach harmonisoi niitä satamäärin.
• Jean Calvin salli Genevessä kirkossa vain psalmien laulamisen, ranskaksi, unisonossa ja ilman soittimia. Geneven psalttari kokosi nämä melodiat; useat niistä ovat muusikko Louis Bourgeois'n.
• Katolinen kirkko oli Trenton kirkolliskokouksessa (1545–1563) huolissaan polyfoniasta, joka oli niin monimutkaista, ettei sanoja enää ymmärtänyt. Sitkeän legendan mukaan Palestrinan Missa Papae Marcelli ”pelasti” polyfonian todistamalla, että sitä voi kirjoittaa selkeästi ja ymmärrettävästi. Tarina on kaunisteltu, mutta yhdessä asiassa se on oikeassa: tekstin selkeydestä tuli vaatimus.

Tässä on Louis Bourgeois'n nimiin luetun, vuonna 1551 julkaistun Geneven psalttarin melodian alku, jota englanninkieliset laulavat yhä nimellä Old Hundredth (psalmi 100). Huomaa yksinkertaisuus: lähes yksi sävel tavua kohden, pitkiä ja lyhyitä arvoja, sävelmä, jonka koko seurakunta voi laulaa.

M:2/2
L:1/4
Q:1/2=56
K:G
G2 GF | ED G2 | A2 B2 | B2 BB | AG c2 | B2 A2 | G4 |]

Kolme suurta nimeä vuosisadan lopulla

• Giovanni Pierluigi da Palestrina (n. 1525–1594) Roomassa: notkeat laululinjat, huolellisesti valmistellut dissonanssit ja seesteisyys, josta tuli vuosisadoiksi kontrapunktin opetuksen malli.
• Orlando di Lasso (1532–1594), Münchenin hoviin asettunut ranskalais-flaamilainen: yksi historian tuotteliaimmista säveltäjistä, kotonaan latinassa, ranskassa, italiassa ja saksassa, hengellisestä suorastaan koomiseen.
• Tomás Luis de Victoria (1548–1611) Espanjasta: intensiivistä, hartaan palavaa hengellistä musiikkia.

Englannissa Thomas Tallis kirjoitti Spem in alium -motetin neljällekymmenelle itsenäiselle äänelle, ja hänen nuorempi kollegansa William Byrd, katolilainen protestanttiseksi muuttuneessa Englannissa, sävelsi sekä anglikaaniselle kirkolle että salaa vietetyille messuille.

Mitä kuunnella

• Tasavertaiset äänet (usein neljästä kuuteen), jotka tulevat mukaan toinen toisensa jälkeen imitaatiossa.
• Pehmeä, täyteläinen sointi, jossa on runsaasti terssejä ja sekstejä; dissonanssit ovat lyhyitä ja purkautuvat nopeasti.
• Jatkuva virtaus ilman voimakkaasti korostettua tanssisykettä; fraasit limittyvät.
• Vähän tai ei lainkaan soittimia kirkkomusiikissa: ihanteena on kuoro a cappella (”kuten kappelissa”).

Kuuntele

• Josquin des Prez: motetti Ave Maria… virgo serena.
• Palestrina: Missa Papae Marcelli.
• Thomas Tallis: Spem in alium.
• Luterilainen koraali, esimerkiksi Ein feste Burg ist unser Gott, ja sitten Bachin harmonisointi siitä.