Gregoriaaninen laulu ja nuottikirjoituksen synty

Kuvittele luostari 800-luvulla. Useita kertoja päivässä ja osan yötä munkit kokoontuvat rukoilemaan laulaen. He laulavat latinaksi, kaikki yhdessä, samaa melodiaa, ilman ainuttakaan soitinta. Tätä valtavaa ohjelmistoa – useita tuhansia lauluja – kutsutaan gregoriaaniseksi lauluksi.

Harhaanjohtava nimi

Nimi viittaa paavi Gregorius I:een (n. 540–604). Legendan mukaan hän sai laulut kyyhkyseltä, Pyhän Hengen vertauskuvalta, joka kuiskasi ne hänen korvaansa. Todellisuudessa ohjelmisto muotoutui paljon myöhemmin, Kaarle Suuren ja hänen seuraajiensa aikaan (700–800-luvuilla), kun frankkien hallitsijat halusivat yhtenäisen liturgian koko valtakuntaansa ja sulauttivat roomalaisen laulun paikallisiin perinteisiin. Laulujen nimeäminen kuuluisan paavin mukaan antoi niille kiistattoman arvovallan.

Mitä kuunnella

• Yksi melodialinja (monofonia), laulettuna unisonossa tai oktaavissa, ilman säestystä.
• Vapaa rytmi, joka seuraa latinankielisen tekstin ääntämystä ja merkitystä: ei tahteja, ei säännöllistä sykettä, jota voisi naputtaa jalalla.
• Notkeat melodiat, jotka liikkuvat enimmäkseen askelittain (viereisiin säveliin) vaatimattomalla äänialalla ja ovat ryhmälle helppoja laulaa.
• Moodit duuri- ja mollisasteikkojemme sijaan. Laulut jaetaan kahdeksaan moodiin niiden loppusävelen ja äänialan mukaan. Helpoimmin tunnistettava on D:stä alkava moodi, jonka voit soittaa valkoisilla koskettimilla D:stä D:hen:

M:none
L:1/4
Q:1/4=80
K:C
D E F G A B c d |]

Jotkin laulut asettavat yhden sävelen kutakin tavua kohden (syllabinen tyyli); toiset kiemurtelevat pitkinä sävelköynnöksinä yhden vokaalin varassa (melisma), kuten suuret Alleluiat.

Muistista nuottikirjoitukseen

Vuosisatojen ajan laulajat oppivat kaiken ulkoa; ohjelmiston hallitseminen vei noin kymmenen vuotta. Noin 800-luvulla kirjurit alkoivat lisätä sanojen yläpuolelle pieniä merkkejä: neumeja (kreikan sanasta pneuma, hengitys). Ne osoittavat, nouseeko vai laskeeko ääni ja miten sävelet ryhmittyvät, mutta eivät tarkkaa sävelkorkeutta: ne ovat muistin tukena sille, joka jo osaa sävelmän.

Sitten syntyi ratkaiseva ajatus: piirretään vaakasuora viiva, joka edustaa kiinteää säveltä, sitten kaksi viivaa, sitten useampia. 1000-luvun alussa italialainen munkki Guido Arezzolainen teki menetelmästä järjestelmällisen: viivat terssin välein, sävelet viivoilla ja väleissä sekä kirjain alussa sävelkorkeuden kiinnittämiseksi (nuottiavainten esi-isä). Tämä on meidän nuottiviivastomme. Gregoriaaninen laulu kirjoitetaan yhä tänäkin päivänä nelilinjaiselle viivastolle neliönmuotoisin nuotein, jotka ovat perintöä ruokokynällä kirjoittamisesta.

Ut, re, mi: hymni opetusmenetelmänä

Guido keksi oppilailleen myös muistisäännön: Johannes Kastajalle omistetun hymnin Ut queant laxis, jossa jokainen puolisäe alkaa säveltä korkeammalta kuin edellinen. Ensimmäiset tavut antavat nimet ut, re, mi, fa, sol, la. Si lisättiin myöhemmin (sanojen Sancte Iohannes alkukirjaimista), ja ut muuttui do:ksi 1600-luvulla. Kuuntele hymnin melodia nykyaikaisin nuotein transkriboituna (vapaa rytmi): jokainen avaintavu osuu asteikon seuraavalle sävelelle.

M:none
L:1/8
Q:1/8=120
K:C
"^ut"C D F D E D | "^re"D D C D E E | "^mi"E F G E D E C D | "^fa"F G A G F E D D |
"^sol"G A G F E F G D | "^la"A G A F G A A | G F D C E D |]

Tulos: ensimmäistä kertaa laulaja pystyi lukemaan melodian, jota ei ollut koskaan kuullut. Guido väitti, että hänen menetelmällään oppilaat oppivat muutamassa kuukaudessa sen, mihin ennen kului vuosia. Kaikki kirjoitettu länsimainen musiikki nuottitelineesi nuotteihin asti polveutuu tästä keksinnöstä.

Naissäveltäjä 1100-luvulla

Liturginen laulu ei ole pelkästään anonyymiä. Saksalainen abbedissa Hildegard Bingeniläinen (1098–1179) – oppinut, runoilija ja näkijä – sävelsi omia laulujaan, joiden laajat melodiakaaret kohoavat usein hyvin korkealle, sekä laulunäytelmän Ordo Virtutum. Hän on ensimmäisiä naissäveltäjiä, joiden nimen ja teokset tunnemme.

Elävä perinne

1800-luvulla ranskalaisen Solesmes'n luostarin munkit tutkivat vanhoja käsikirjoituksia palauttaakseen laulun sellaiseksi kuin sitä laulettiin keskiajalla; heidän editioitaan käytetään yhä. Ja vuonna 1994 Santo Domingo de Silosin espanjalaisten munkkien levyttämästä gregoriaanisen laulun albumista tuli maailmanlaajuinen myyntimenestys: todiste siitä, että tämä ikivanha musiikki puhuttelee kuulijoita yhä.

Kuuntele

• Dies irae ja Victimae paschali laudes (kaksi kuuluisaa sekvenssiä).
• Messun Alleluia, jossa kuulet pitkiä melismoja.
• Hymnit Ut queant laxis ja Veni Creator Spiritus.
• Hildegard Bingeniläinen: otteita teoksesta Ordo Virtutum.