Vuoden 1945 jälkeen: sarjallisuus, uudet äänet, minimalismi

Vuonna 1945 Eurooppa nousi raunioista toisen maailmansodan jälkeen. Monen nuoren säveltäjän mielestä kaikki piti rakentaa uudelleen, myös musiikin kieli, olematta velkaa menneisyydelle, joka oli johtanut katastrofiin. Seuraavat vuosikymmenet synnyttivät radikaalisti uusia ja usein ristiriitaisia ajatuksia: hallitse äänen jokaista parametria tai päinvastoin jätä asiat sattuman varaan; sävellä koneilla tai palaa yksinkertaiseen, toistuvaan sykkeeseen.

Totaalinen sarjallisuus

Vuodesta 1946 Darmstadtin kesäkursseista Saksassa tuli avantgarden kohtauspaikka. Nuoret Pierre Boulez (1925–2016) ja Karlheinz Stockhausen (1928–2007) laajensivat Schönbergin sävelriviä ja soveltivat sitä paitsi sävelkorkeuksiin myös kestoihin, dynamiikkaan ja artikulaatioon: tämä oli totaalista sarjallisuutta. Heidän opettajansa Olivier Messiaen (1908–1992) oli raivannut tietä omilla moodeillaan ja rytmeillään, ja hän vietti tunteja kirjoittaen muistiin linnunlaulua. Tulos kuulostaa usein äänipisteiden tähtikuviolta, korvalle ennalta arvaamattomalta.

Ääniä, joita ei ollut koskaan ollut olemassa

Vuonna 1948 Ranskan radiossa insinööri Pierre Schaeffer sävelsi äänitetyillä äänillä (junat, kattilat): tämä oli konkreettista musiikkia (musique concrète). Pierre Henryn kanssa hän vei kokeilua pidemmälle; Kölnissä 1950-luvulla Stockhausen rakensi puhtaasti elektronisia ääniä. Myöhemmin tietokone mahdollisti äänen analysoinnin ja muokkaamisen sisältäpäin. Vuonna 1977 Pariisissa avattiin Boulez'n johtama IRCAM, instituutti, jossa tutkijat ja säveltäjät työskentelevät yhdessä. 1970-luvulla ”spektraalisäveltäjät” (Gérard Grisey, Tristan Murail) rakensivat musiikkinsa äänen yläsävelten analyysin varaan.

Sattuma ja hiljaisuus

Yhdysvalloissa John Cage (1912–1992) asettui täydellisen hallinnan vastakohdaksi. Hän teki sävellykselliset valintansa sattumaoperaatioin, keksi preparoidun pianon (ruuveja ja kumia kielten väliin) ja esitti vuonna 1952 teoksen 4′33″: pianisti on hiljaa, ja musiikki on salin ääni. Euroopassa György Ligeti (äänipilvineen, kuten Atmosphères, jota käytettiin elokuvassa 2001: Avaruusseikkailu) ja Iannis Xenakis (joka sävelsi matematiikan avulla) tutkivat melodioiden sijaan äänimassoja.

Minimalismi: sykkeen paluu

1960-luvun alussa New Yorkissa ja Kaliforniassa nuoret muusikot kyllästyivät avantgardeen, jota he pitivät abstraktina. Intialaisen musiikin, länsiafrikkalaisen rumpumusiikin, gamelanin ja jazzin innoittamina he palasivat tasaiseen sykkeeseen, konsonoiviin sointuihin ja lyhyiden, hyvin hitaasti muuttuvien kuvioiden toistoon. Vuonna 1964 Terry Rileyn In C antoi jokaiselle muusikolle 53 lyhyttä kuviota vapaasti toistettaviksi.

Steve Reich (s. 1936) löysi vaiheistuksen (phasing) kahdella nauhurilla, jotka soittivat samaa silmukkaa hyvin vähän eri nopeuksilla: kopiot loittonevat vähitellen toisistaan ja luovat uusia kuvioita. Sitten hän siirsi menetelmän soittimille ja eteni suurempiin teoksiin, kuten Music for 18 Musicians (1976). Philip Glass (s. 1937) rakentaa kappaleensa toistuvien arpeggioiden varaan, jotka kasvavat tai kutistuvat yhdellä sävelellä; hänen ohjaaja Robert Wilsonin kanssa tekemänsä ooppera Einstein on the Beach (1976) kestää lähes viisi tuntia.

Tässä vaiheistuksen periaate keksityssä esimerkissä (ei lainaus): kaksi ääntä soittaa samaa kuuden sävelen kuviota; kolmannesta tahdista alkaen toinen ääni on ”liukunut” yhden kahdeksasosan verran.

M:3/4
L:1/8
Q:1/4=126
%%staves {V1 V2}
V:V1 clef=treble
V:V2 clef=treble
K:Em
[V:V1] E A B e d B | E A B e d B | E A B e d B | E A B e d B |]
[V:V2] E A B e d B | E A B e d B | A B e d B E | A B e d B E |]

Pärt ja nykypäivän musiikki

Virolainen Arvo Pärt (s. 1935) vaikeni sarjallisten teosten kirjoittamisen jälkeen useaksi vuodeksi ja tutki gregoriaanista laulua ja varhaista polyfoniaa. Noin vuonna 1976 hän löysi tyylin, jota hän kutsuu nimellä tintinnabuli (”pienet kellot”): yksi ääni liikkuu askelittain, toinen soittaa vain kolmisoinnun säveliä kuin soiva kello. Tässä periaate tätä oppituntia varten kirjoitetussa esimerkissä: ylä-ääni käyttää vain a-mollisoinnun säveliä (A, C, E), jotka ovat lähimpänä melodian yläpuolella.

M:4/4
L:1/4
Q:1/4=60
%%staves {Tv Mv}
V:Tv clef=treble
V:Mv clef=treble
K:Am
[V:Tv] C C E E | A E E C | C4 |]
[V:Mv] A, B, C D | E D C B, | A,4 |]

Nykyään taidemusiikki on monimuotoisempaa kuin koskaan: John Adams kirjoittaa oopperoita ajankohtaisista tapahtumista, toiset yhdistävät orkesteria elektroniikkaan, maailmanmusiikkiin, jazziin tai elokuvamusiikkiin. Hallitsevaa ”koulukuntaa” ei enää ole, vaan lukemattomia polkuja.

Mitä kuunnella

• Sarjallisuus: yksittäisiä säveliä kaikissa rekistereissä, joka äänellä vaihtuva dynamiikka, ei havaittavaa sykettä.
• Konkreettinen tai elektroninen musiikki: äänitettyjä tai syntetisoituja ääniä, usein kaiuttimista soitettuina.
• Minimalismi: tasainen syke, toistuvat kuviot, hyvin asteittaiset muutokset, jotka luovat hypnoottisen tunteen.
• Tintinnabuli: suuri hitaus, konsonoivat soinnut, hiljaisuudet, mietiskelevä tunnelma.

Kuuntelulista

• Messiaen: Kvartetto aikojen lopulle (1941), Turangalîla-sinfonia.
• Reich: Music for 18 Musicians; Glass: Glassworks; Riley: In C.
• Pärt: Für Alina, Spiegel im Spiegel, Fratres.
• Ligeti: Atmosphères; Cage: Sonatas and Interludes preparoidulle pianolle.