Maurice Ravel (1875–1937)

Orkesterin ja pianon kultaseppä Ravel yhdisti klassisen tarkkuuden hienostuneimpiin väreihin; hänen pianomusiikkinsa kuuluu ohjelmiston huippuihin.

Cibouressa Baskimaassa vuonna 1875 syntynyt Maurice Ravel kasvoi Pariisissa. Hän pääsi nuorena konservatorioon ja opiskeli sävellystä Gabriel Faurén johdolla. Hänen toistuvat epäonnistumisensa Rooman palkinnon kilpailussa, jo huomiota saaneista teoksista huolimatta, aiheuttivat skandaalin vuonna 1905.

Alusta asti hän kirjoitti pianokappaleita, jotka uudistivat soitinta: Pavane pour une infante défunte (Pavane kuolleelle prinsessalle, 1899), Jeux d’eau (1901), Sonatine, Miroirs ja sitten Gaspard de la nuit (1908), jota pidetään yhtenä ohjelmiston vaikeimmista kappaleista.

Ensimmäisen maailmansodan aikana hän palveli kuljettajana. Le Tombeau de Couperin on kunnianosoitus 1700-luvun ranskalaiselle musiikille, ja sen jokainen kappale on omistettu sodassa kaatuneelle ystävälle. Sitten tulivat La Valse, Boléro (1928) ja kaksi pianokonserttoa, joista toinen pelkälle vasemmalle kädelle.

Hänet yhdistetään usein Debussyyn, mutta hänen tyylinsä on terävämpi: klassiset muodot, tarkka rytmi, rikas harmonia (noonat, undesimit), mieltymys Espanjaan ja jazziin. Pianisteilta Ravel vaatii jalokivisepän tarkkaa artikulaatiota ja hiljaisen dynamiikan täydellistä hallintaa.

Pianonuotit (1)