Franz Liszt (1811–1886)

Esterházyn ruhtinaiden palveluksessa olleen tilanhoitajan poika Liszt oli ihmelapsi; hän opiskeli Wienissä Carl Czernyn ja Antonio Salierin johdolla ja muutti sitten perheineen Pariisiin. Kuultuaan viulisti Paganinia vuonna 1832 hän päätti tuoda samanlaisen virtuositeetin pianoon.

1830-luvun lopulta vuoteen 1847 hän kiersi Eurooppaa voitokkaasti: yksikään pianisti ei ollut koskaan herättänyt sellaista innostusta. Hän oli ensimmäisiä, jotka antoivat kokonaisia konsertteja yksin ja ulkomuistista. Sitten hän luopui virtuoosiurastaan ja ryhtyi kapellimestariksi Weimariin, jossa hän sävelsi sinfoniset runonsa ja puolusti Wagnerin ja Berliozin musiikkia.

1860-luvulta lähtien hän asui Rooman, Weimarin ja Budapestin välillä; hän otti alemmat vihkimykset ja apotin arvonimen. Hänen viimeiset teoksensa, karut ja joskus ilman selvää sävellajia, ennakoivat 1900-lukua. Hän kuoli Bayreuthissa vuonna 1886.

Hänen teosluettelonsa ulottuu Transsendenttisista etydeistä ja Unkarilaisista rapsodioista mietiskeleviin kokoelmiin (Consolations, Années de pèlerinage), h-mollisonaattiin ja satoihin transkriptioihin. Hän opetti pianistisukupolvia maksutta. Liszt opettaa oppilaita saamaan pianon laulamaan, käyttämään koko koskettimistoa ja ajattelemaan orkesterin värein.