Gabriel Fauré (1845–1924)
Ranskalaisen laulun ja kamarimusiikin mestari Fauré yhdisti romantiikan ja Debussyn ja Ravelin modernismin hienostuneen pidättyväisellä harmoniallaan.
Pamiersissa vuonna 1845 syntynyt Gabriel Fauré lähetettiin lapsena Pariisiin École Niedermeyeriin, kirkkomuusikoiden kouluun. Siellä hän opiskeli gregoriaanista laulua, vanhoja moodeja ja pianoa, muun muassa Camille Saint-Saënsin johdolla, josta tuli hänen ystävänsä ja mentorinsa.
Monen vuoden ajan hän ansaitsi elantonsa urkurina ja opettajana, etenkin Madeleinen kirkossa, kirjoittaen samalla lauluja, kamarimusiikkia ja pianokappaleita. Tunnustus tuli myöhään: hänestä tuli Pariisin konservatorion sävellyksen professori (Ravel oli yksi hänen oppilaistaan) ja sitten sen johtaja vuosina 1905–1920, vaikka etenevä kuurous painoi häntä.
Hänen kielensä on pidättyväisyyden kieli: pitkät, joustavat melodiat, harmoniat, jotka liukuvat sävellajista toiseen koskaan pakottamatta, ja gregoriaanisesta laulusta peritty modaalisuus. Hänen Requieminsa, Pavanensa ja laulut kuten ”Après un rêve” kuuluvat esitetyimpiin ranskalaisiin teoksiin.
Pianolla hänen nokturninsa, barkarollinsa ja sanattomat laulunsa opettavat saamaan linjan laulamaan virtaavan säestyksen päällä ja seuraamaan harmoniaa, joka vaihtaa väriä tahdista toiseen.