John Fahey (1939–2001)
Yhdysvaltalainen kitaristi ja säveltäjä, joka teki teräskielisestä akustisesta kitarasta sooloinstrumentin ja perusti tyylin, joka tunnetaan nimellä ”American primitive guitar”.
Washington, D.C.:ssä vuonna 1939 syntynyt ja Takoma Parkissa Marylandissa kasvanut John Fahey osti ensimmäisen kitaransa postimyyntiluettelosta vuonna 1952. Intohimoisena 78 kierroksen levyjen keräilijänä hän löysi 1920-luvun bluesin kuultuaan Blind Willie Johnsonia – ilmestys, jota hän vertasi uskonnolliseen kääntymykseen. Hänen soitossaan sekoittuvat noiden vanhojen levyjen näppäilykuviot ja hänen ihailemiensa 1900-luvun säveltäjien, kuten Charles Ivesin ja Béla Bartókin, dissonanssit.
Vuonna 1959, kun mikään levy-yhtiö ei ollut kiinnostunut, hän julkaisi ensimmäisen albuminsa Blind Joe Death itse levymerkillä, jonka hän nimesi kotikaupunkinsa mukaan Takomaksi. Sitten tulivat Death Chants, Breakdowns & Military Waltzes (1963), The Dance of Death & Other Plantation Favorites ja The Transfiguration of Blind Joe Death (1965) sekä niiden jälkeen äänikollaasit Days Have Gone By (1967) ja Requia (1967). Takoma toi esiin myös Leo Kottken, Robbie Bashon ja pianisti George Winstonin. Hänen joululevynsä The New Possibility (1968) pysyi hänen myydyimpänään.
1980-luku oli vaikea (sairautta, köyhyyttä), mutta uusi muusikkosukupolvi löysi hänet uudelleen 1990-luvulla; hän perusti silloin Revenant-levymerkin, joka keskittyi varhaiseen bluesiin ja old-time-äänitteisiin. Hän kuoli Salemissa Oregonissa vuonna 2001.
Hänen omat sävellyksensä (”Sunflower River Blues”, ”The Last Steam Engine Train”, ”America”…) ovat tekijänoikeuden suojaamia, joten niitä ei julkaista tällä sivustolla. Sen sijaan löydät hänen levyttämiään tekijänoikeudesta vapaita sävelmiä hänen tyyliinsä sovitettuina: Silent Night (Jouluyö, juhlayö), Joy to the World, We Three Kings, Good King Wenceslas ja Auld Lang Syne (The New Possibility, 1968), My Grandfather’s Clock (Days Have Gone By, 1967) ja Amazing Grace (America-levyn sessiot, 1971). Etydit Raga avoimessa D-virityksessä ja Valitus D:ssä ovat alkuperäisiä kappaleita ”hänen tapaansa”.