Carl Philipp Emanuel Bach (1714–1788)

Johann Sebastian Bachin toiseksi vanhin elossa säilynyt poika oli vuosisatansa ihailluimpia kosketinsoittajia ja tärkeä silta barokin ja Haydnin ja Mozartin klassisen tyylin välillä.

Weimarissa vuonna 1714 syntynyt Carl Philipp Emanuel Bach sai koko musiikillisen koulutuksensa isältään. Oikeustieteen opintojen jälkeen hän siirtyi noin vuonna 1740 kruununprinssin, myöhemmin Preussin kuninkaan Fredrik II:n, palvelukseen; innokasta huilistia hän säesti cembalolla lähes kolmenkymmenen vuoden ajan Berliinissä ja Potsdamissa.

Vuonna 1768 hän seurasi kummisetäänsä Georg Philipp Telemannia Hampurin kirkkomusiikin johtajana ja toimi virassa kuolemaansa saakka vuonna 1788. Siellä hän julkaisi muun muassa sonaatti-, rondo- ja fantasiakokoelmansa ”tuntijoille ja harrastajille”.

Hänen teoksensa Versuch über die wahre Art das Clavier zu spielen (Tutkielma kosketinsoittimien oikeasta soittotavasta, 1753 ja 1762) on 1700-luvun suuria oppaita, ja se käsittelee sormitusta, korukuvioita, säestystä ja ennen kaikkea ilmaisua. Haydn kertoi tutkineensa sitä tarkoin, ja Beethoven teetti oppilaillaan harjoituksia sen pohjalta.

Hänen niin sanottu ”herkkä tyylinsä” (empfindsamer Stil) pyrkii liikuttamaan kuulijaa suoraan: äkillisiä tunnelmanvaihdoksia, dramaattisia hiljaisuuksia, yllättäviä harmonioita ja runsaasti koristeltuja melodioita. Hänen lähes improvisoidut vapaat fantasiansa ennakoivat jo joitakin romantiikan sivuja.

Pianisteille hän tarjoaa tilaisuuden oppia ”puhumaan” koskettimistolla: äkillisiä kontrasteja, ilmeikkäitä korukuvioita ja retorista vapautta soittimella, jota hän rakasti yli kaiken, klavikordilla.

Pianonuotit (1)